Julkaisut
Kirjaimellisesti

Olen seurannut mielenkiinnolla keskustelua perusopetuksen kehnoista valinnoista vuosien varrella. Moni huomio on ilmaistu ihan samoin sanakääntein, kuin itse kuvailisin.
Parkkuun koululla aikoinaan Lissu-kollegan kanssa opetimme koululaisia lukemaan ja kirjoittamaan. Havaitsimme käytännössä suuret erot oppilaiden etenemisen tahdissa. Lissulla oli vankka kokemukseen perustuva näkemys, että metsään mentiin siinä vaiheessa, kun kirjaimiin tutustuttaessa ensimmäisellä luokalla otettiin heti käyttöön sekä pienet että suuret aakkoset. Osaamiserot kasvoivat heti alkutaipaleella.
Olen entistä vakuuttuneempi tämän teorian yhteydestä oppimisvaikeuksiin, motivaatio-ongelmiin ja eriytyneeseen kehitykseen perusopetuksessa.
Muistatko, miten kirjaimiin tutustuttiin silloin, kun olit itse ensimmäisellä luokalla? 
Minun aloittaessa ensimmäisellä luokalla oli selkeä kuvio: ensin opeteltiin pelkät tikkukirjaimet eli suuraakkoset, sitten tavutusta, sanavälejä ja virkkeitä. Kaikki kirjaimet opeteltiin saman korkuisina. Yksi kirjain kirjoitettiin yhteen ruutuvihon ruutuun. Sitten vasta, vähän kuin salaa, tuli puheeksi tekstaus. Eli pienaakkoset. Luokan seinällä oli kirjaintauluja, missä näkyivät pienaakkosetkin ja malliksi jokin sana, mikä alkoi sillä kirjaimella. Pienaakkosia ihasteltiin, mutta oppimisen tavoitteena olivat vain lukemisen ja kirjoittamisen kannalta oleellisimmat.
Pienaakkosten samanaikaista tulemista perusteltiin mm. sillä, että kirjapainotekstiä täytyy ymmärtää, koska painettua tekstiä on joka puolella. Siihen yritettiin sopeutua. Kirjoitusvihkojen valmiit viivastot ovat useille auttamattoman tiheät, hienomotoriikka ei vielä taivu kohdistamaan kirjainten täsmällisiä korkeuksia kellariin ja ullakolle. Kahden kirjaimen opetteluun meni luonnollisesti pidempi aika, sekin huomattiin.
Käytännössä ensimmäisen luokan harjoitukset aloitetaan A:sta. Siinä samalla opetellaan se 'ison vatsan ja suoran selän' a ja painotekstin pieni a. Eli heti kättelyssä kolme kirjainta. Pian ohjelmassa onkin I ja siinä samalla pikku-i. Pienaakkoset ovat pienempiä ja lisäksi täytyy vielä muistaa, mihin kohtaan tulee pisteitä ja viivoja. Kun oppi etenee L-kirjaimeen, huomataan että pieni l näyttää ihan samalta, kuin iso I. Miten ne voi erottaa? T-tunnilla tulee pikku-t:lle on opeteltava eri korkeus, mikä mihinkään aikaisempaan. Muutamat pienet kirjaimet, kuten p, j ja y lähtevät kellariin, ulottuvat perusviivan alapuolelle. Ja vaikka kynän reitti olisi selvä, varren pituuksilla saadaan eroteltua mm. n ja h. Sekin vielä! 
Kun sanavälit alkavat onnistua, tulee opeteltavaksi kokonaiset lauseet. Ja isot kirjaimet. Isoja kirjaimia tarvitaan myös erisnimiin. Niitäkään ei omassa lapsuudessa tarvinnut heti tämmätä, kun harjoittelimme kirjoittamista pelkillä suuraakkosilla.
Tärkeä huomio aiheeseen liittyen tulee kiinnittää myös oppijan itsetuntoon. Pelkillä suuraakkosilla aloittaen tunsimme onnistumisen iloa. Meidän ei tarvinnut millään tavalla huolehtia suurten ja pienten kirjainten välisistä säännöistä. Meille riitti, että kirjaimet osuivat kohdilleen ja saimme suomen kielen sanoja ja juttua aikaiseksi. Ja sitä on riittänyt ihan näihin päiviin asti!
Tampereen yliopiston gerontologian professori Anu Siren kuvasi maakuntalehdessä (AL 21.8.22) ikääntymisen vaiheita pidentyvän elinajanodotteen näkökulmasta. Professori nosti yhtenä teemana autolla ajamisen.

Suomessa on käytäntönä, että iäkkäämmät kuskit joutuvat lääkärintodistuksella varmentamaan ajokuntonsa. Tanskalaiset ovat pistäneet hanttiin tälle kalliiksi tulleelle kuviolle ja niin määrävuositarkastuksista on luovuttu. Jutusta ei selvinnyt se, onko niistä luovuttu ihan kokonaan.

Pyöreitä vuosia täyttävä äiti oli ennakoinut kymmenvuotistarkastuksen kutsun, käynyt lääkärissä ja lupa heltisi taas viideksi vuodeksi. Asiakas tosin arveli, että taitaa silloin jo ajella taivaallisimmilla teillä ilman kuoppia ja ajokorttiluokkia. Ajokortilla ja omalla autolla on maaseudun asukkaalle, iästä riippumatta, suuri merkitys arjen ja juhlan sujumiselle.

Voidaanko ajatella, että määrävuosin tapahtuva kontrolli on tehokas myös ennaltaehkäisymielessä? Voihan olla, että kuljettajalla on vahva motivaatio skarpata liikenteessä ja lääkärin vastaanotolla, jos toisessa vaakakupissa on ajokortin menetys. Lääkärintarkastuksen suurpiirteisyydestä riittää vaiheikkaita tarinoita.

Professori puhuu ajokunnosta ja ajoterveydestä melkein samaa tarkoittavina sanoina. Ajoterveys mielletään yleisesti pitkäkestoisempana asiana ja ajokunto lyhyemmän ajan kuvaajana. Aivan terveelläkin ihmisellä saattaa ajokunto mennä tilapäisesti ihan pohjalukemiin esimerkiksi matkapuhelimen kanssa seurustellessa, liikuttuneena, väsyneenä tai päihtyneenä.

Meillä on perinteisesti laajennettu osaamisidentiteettiä suorittamalla autokoulu ja pitkien etäisyyksien maassa yksityisautoilu on tärkeä kulkumuoto. Monissa ammateissa ajokortti on välttämättömyys ja tuo toivottua lisäarvoa. Kokemuksen myötä osaaminen penkin ja ratin välissä karttuu ja vuodenaikojen vaihtelusta saadaan tuntumaa ajettujen kilometrien suhteessa. Muistan, kuinka itse odotin malttamattomana ajokortin saamista. Täytin kahdeksantoista sunnuntaina, ajokortin sain vasta saman viikon torstaiaamuna. Olin ilmoittanut lukion fysiikan ja kemian opettajalle, että myöhästyn valitettavasti aamun tunneilta. Pätevästä syystä. Isä ajoi menomatkan. Ja sitten vaihtui kuski. Ensimmäinen vuosi pidettiin 80-lätkää auton takalasilla.  Voi sitä vuosijuhlapäivää, kun sai ajella niin, kuin muutkin ihmiset!

Näin syksyn tullen hirvieläimet lähtevät liikenteeseen hämärän turvin. Kohtaamistilanteessa testataan molempia, ajokuntoa ja ajoterveyttä: huomaanko varoittavan liikennemerkin ja eläimen ajoissa, toimiiko refleksit, olenko keventänyt kaasujalkaa, keskitynkö ajamiseen?

Jos määrävuosin tehtävistä lääkärintarkastuksista luovuttaisiin Suomessakin, vaihtoehdoksi jää kysäistä tai määritellä samat asiat aina minkä tahansa lääkärikäynnin yhteydessä. Olisiko se parempi? Silloin ajoterveys koskisi kaikkia ensimmäisen ajokortin saamisesta lähtien. Ajoterveydestä ja -kunnosta huolehtiminen on meidän kaikkien kuskien asia. -Repsikalta saattaa saada siihenkin hyviä neuvoja!

Julkaisut

Ota yhteyttä

-- -->