Saimme soviteltua kalenteriin kummitytön kanssa yhteisen teatteriretken. Olikin varsinaista laatuaikaa. Vieläkin suupielet nousevat hymyyn. Toivottavasti repsikallaon samat fiilikset.
Lähdimme päivänäytökseen innostuneella mielellä. Matkalla ehdimme jutella monituiset asiat ja pohtia elämän menoa.
Läheisen ihmisen menetys on kummallakin tuoreessa muistissa. Otimme osan toistemme surusta, näin taakka tuntuu kevyemmältä kantaa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ja jaettu suru vain puolikas.
Muistot ovat tallella ja niihin palaamme vielä monta kertaa. Aikuisen suru ja suremisen malli jättää parhaimmillaan lapseen lähtemättömän, voimaannuttavan muiston. Toisaalta menetys vahvistaa suhdetta heihin, joiden kanssa surraan. Ja jokaisesta päivästä tulee iloita, olla kiitollinen siitä, mitä on.
Kouluikäinen viettää koulussa suuren osan ajastaan. Siksi ei ole yhdentekevää, millaista tarinaa koululainen kertoo opintaipaleestaan. Millaisista asioista lapsi kertoo nauttivansa, millaisista onnistumisista tulee hyvä mieli ja mitkä ovat viikon kohokohtia. Toivottavasti jokainen koululainen tulee kuulluksi ja nähdyksi.Kotona ja koulussa. Millaista tarinaa oma koululaisesi kertoo koulupäivistään, millaisia muistoja sinulla itselläsi on jaettavana koulumuistoina?
Ruoka on meidän molempien lempiaihe. Olin mielissäni, kun kummityttöni kertoi syövänsä joka aamu aamupalan. Koululaisen energiankulutus on jo pelkkään kasvuun niin valtava, että jos rakennusaineita ei tankkaa, jaksaminen herpaantuu helposti. Kannustin puuttumaan epäkohtiin koulun mäellä, jos niitä ilmenee. Kukaan ei ole ajatustenlukija, joten palautetta tulee antaa. Varsinkin myönteistä.
Teatterilla nautimme tunnelmasta ja moninaisista yksityiskohdista. Pikkuneidin valitsemat paikat osuivat nappiin. Erityisesti puvustaja ansaitsi meidän molempien kiitoksen. Väliaikakahvit oli katettu nätisti ja meille oli varattu oma, erillinen pöytä. Aika luksusta arjen keskellä. Kaiken kaikkiaan sataprosenttinen aikuisen aika on se, mitä toivoisin jokaiselle lapselle ikään katsomatta. Olisiko siinä hyvä joululahjavinkki: pukin pussiin yhteinen metsäretki tai kauppareissu, tai jotain ihan mitä tahansa.
Näytöksen jälkeen poikkesimme vielä syömässä ja hoitelemassa kauppa-asioita. Torjuimme ruokahävikkiä syömällä ja juomalla kaiken, mitä tuotiin pöytään. Naisellinen silmä servettihyllylläauttoi tekemään viisaita valintoja muistotilaisuuden ruokapöytään.
Kotimatkalla aika lensi siivillä. Hirvivaarasta varoiteltiin tämän tästä ja vilkkuvalo viestitti vielä erikseen käynnissä olevasta jahdista, mutta emme kumpikaan huomanneet liikehdintää. Kotipihassa olimme molemmat vakaasti sitä mieltä, että retki saa jatkoa – tämä tempaus menee uusintaan!
Lähdin kahden pienen ämpärin kanssa läheiseen metsään etsimään ideaa tämän kolumnin aiheeksi. Olin lähtiessä laittanut kotosalla opiskelijan tuomia pyykkejä pyörimään, jotta saadaan ne vielä narulle tähän ihmeelliseen syyssäähän. Lapsuudenkodissa on opetettu, että pyykki pestään kotona, mutta lehteä lukiessa kävi selväksi, että se ei ehkä pädekään kaikkialla. Israelin pääministeri Netanjahu tuo kuulemma valtiovierailulle tullessaan muutaman kassillisen pyykkiä mukanaan. Toivottavasti sielläkin sää suosii, jotta vieraat saavat kuivat pyykit lähtiessä mukaansa.
Viikonlopun tapahtumat toivat mieleen uusia oivalluksia ja huolen aiheita. Koulukiusaamisesta minulla on pian viidenkymmenen vuoden kokemus ja jos siihen olisin ratkaisun löytänyt, olisin varmaan Nobel-palkittu. Voisin kirjoittaa siitä vaikka kirjan. On se niin monisyinen vyyhti. Kiusaaminen ei jää kouluun. Aikuisetkin osaavat. Työssä ja vapaa-ajalla.
Missä vaiheessa kiusaamista aletaan kutsua väkivallaksi? Esimerkiksi perheissä. Marraskuun loppupuolelle ajoittuu teemapäivä, jolloin kampanjoidaan naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Mutta naisetkin osaavat kiusata ja olla väkivaltaisia. Siksi päivää voisi pyöristää pelkäksi väkivallan ehkäisemisen kampanjaksi.
Kun väkivalta kohdistuu toisen omaisuuteen, puhutaan ilkivallasta. Se tulisi olla yhtä lailla tuomittavaa ja siitä tulisi määrätä rangaistus. Vai olisiko helpompaa opettaa oikeaa ja väärää? Antaisin mieluimmin porkkanan, kuin keppiä.
Ylöjärven valmisteilla oleva elinkeino-ohjelma tulee laajasti kommentoitavaksi. Tulisiko siinäkin kiinnittää huomio ilkivallan ehkäisemiseen ja elinkeinonharjoittajien omaisuuden suojaan? Mitä muuta toivoisit otettavaksi huomioon? Omassa listassa ovat mm. tiet ja tietoliikenneyhteydet, koko laajan kaupungin kehittäminen, matkailun asema kasvavana ja kasvatettavana elinkeinona, kaupungin omat hankinnat oman kaupungin tarjonnasta ja ajantasainen viestintä.
Elinkeino-ohjelma tulee sisältää myös edunvalvontaa. Ylöjärven etua tulee valvoa jo suunnittelun asteella olevissa projekteissa. Se vaatii perehtyneisyyttä ja taustatyötä, verkostoitumista ja tilannetajua. Se on pitkäjänteistä työtä, minkä tulokset eivät näy huomisen lehdessä.
Parhaimmillaan hyvä elinkeino-ohjelma on vetovoimatekijä. Ohjelman toivon ottavan isot ja pienet yrittäjät tasavertaisina huomioon ja saman pöydän ääreen. Samaten kuin koulussa ja työpaikoilla: mitä paremmin tunnemme toistemme vahvuudet, sitä helpompaa on markkinointi ulkopuolisille. Yrittäjyyskasvatus on parhaimmillaan sitä, että kukin yrittää parhaansa. Se on helppoa, kun tiedostaa omat vahvuutensa, oppii hyödyntämään niitä parhaiten ja antaa toisille tilaa niihin puuhiin, missä itsellä on vielä harjoiteltavaa.
Myönteisen palautteen lisäisin myös elinkeino-ohjelmaan. Myönteinen palaute sopii myös perheisiin ja työpaikoille. Kokeillaanpa viikon verran antaa myönteistä palautetta aina, kun näemme siihen mahdollisuuden ja seurataan, miten siihen vastataan.Jos kokemukset ovat rohkaisevia, jatketaan hyväksi havaittua tapaa ainakin tämä loppuvuosi!