VALTUUSTOALOITE - Ylöjärven keskustan valtuustoryhmä
Kevytväylät koulujen läheisyyteen
Ylöjärven kaupunki on strategioissaan ja ohjelmissaan linjannut jalankulun ja pyöräilyn tavoitteekseen arkiliikunnassa. Toisaalta kaupungin käyttötalousmenot kasvavat vuosittain mm. koulukyytikustannusten ylittäessä budjetoidun.
Ylöjärven keskustan valtuustoryhmä ehdottaa, että koulujen läheisyyteen viiden kilometrin säteelle rakennetaan kevytväylä tai leveä piennar vaarallisten ja vilkkaasti liikennöityjenteiden varsille.
Ajanmukaiset väylät säästävät tuntuvasti koulukyytikustannuksia ja kyytien järjestelyistä koituvaa vaivaa. Väylät edesauttavat arkiliikunnan omaksumista osaksi koulupäivää. Lisäksi ne helpottavat mm. koulupäivän ulkopuolisiin toimintoihin osallistumista.
Koululaisten lisäksi väylät ovat yhtälailla työmatkaa taittavien ja kuntoilijoiden käytössä. Samalla väylät rauhoittavat tieliikennettä.
Ylöjärvellä 13.6.2013
Ylöjärven keskustan valtuustoryhmä
Minna Sarvijärvi