Julkaisut
Syksy on kekrin aikaa. Kekri on ollut maatalouskulttuurin suurin vuosijuhla, vaihdoskohta, sadonkorjuuaika. Kekriin liitetty runsas syöminen ja juominen lienee alkuperä ’kekkereille’.

Suomessa valmistaudutaan suureen muutokseen, alueuudistukseen. Siihenkin liittyy pitkä ja perusteellinen puurtaminen. Toivon todella, että uudistuksessa onnistutaan niin, että monille kekkereille on aihetta.

Erityisesti kannan uudistuksessa huolta maaseudun naisten, miesten ja lasten kannalta. Maaseudun asukkaat ja yrittäjät joutuvat jo nyt varaamaan puolen päivää käydäkseen vaikkapa lääkärissä tai röntgenissä, puhumattakaan verikokeesta tai esimerkiksi puheterapiasta.

Matkaa mitataan minuuteissa. On sääli, jos pienen vaivan hoitaminen lykkääntyy pitkän matkan takia ja riesasta tulee iso ja hoitona kallis. Mitä lähempänä ja matalammalla kynnyksellä hyvinvointipalvelut tuotetaan, sitä vaikuttavampia ne ovat. Näin toivon.

Ylöjärven keskustanaiset tekivät toisten rohkaisemana aloitteen liikkuvista hammashoitopalveluista. Nyttemmin idea on saanut laajempaakin julkisuutta ja liikkuvia palveluita sovitellaan moneen muuhunkin toimintaan. Siinä voisi olla järkeä.

Kunhan samalla huolehditaan siitä, ettei byrokratia minkään palvelun yhteydessä lisäänny tai mutkistu.

Uudistuksen yhteydessä elämme aikaa, jolloin etäyhteyksien hyödyntämisestä on tullut arkea. Mutta samaan aikaan on valtavasti heitä, joilla ei ole mahdollisuutta, taitoa, rohkeutta tai laitetta hyödyntää sähköisiä asiointikanavia. Olisiko nyt oikea aika opastaa kansalaiset ainakin löytämään omat terveystietonsa sähköisestä arkistosta? Eiköhän valmistauduta antamaan naapurille tai läheiselle aineeton joululahja vierihoidon merkeissä, aloitetaan vaikka kanta-arkistossa!

Julkaisut

Ota yhteyttä

-- -->