Lähdin Kurun markkinoille keräämään aiheita Kurun lehden kolumniin. Päätin lähtiessäni pitää mielessä, miksi meille on annettu kaksi silmää, kaksi korvaa ja vain yksi suu. Kuuntelin ja silmäilin.
Markkinoiden parasta antia ovat lukuisat kohtaamiset ja kuulumisten vaihdot. Oli mukava huomata, että kutsu tavoitti tuhannet ihmiset. Mukana oli myös ensikertalaisia markkinavieraita, polttariporukkakin.
Kolumniaiheita pursusi joka puolelta. Maaseudun palveluista kertyi palautetta valtava määrä. Se, että Ylöjärvi pärjäsi hyvin mökkikuntien vertailussa, puhutti monelta kantilta. Menestyksestä oltiin ylpeitä ja sen toivottiin näkyvän myös päätöksenteossa. Olimme yhtä mieltä siitä, että puhuttiinpa kesä-, vapaa-ajan- tai kausiasukkaista, palveluiden ja tarjonnan kannalta väkimäärän lisääntyminen on myönteinen asia. Palveluiden tarjonnasta tulisi saada vielä enemmän tietoa. Ehdotettiinpa seuraaville markkinoille paikallisten toimijoiden aluetta, missä olisi keskitetysti nähtävissä yrittäjien, yhdistysten ja seurojen palveluvalikoimaa. Kurun palveluhakemiston päivitystä odotellaan.
Keskusteluissa pyydettiin luottamushenkilöitä ajamaan myös vapaa-ajanasunnon helpompaa käyttötarkoituksen muutosta vakiasunnoksi, jos asunto täyttää vakituisen asunnon vaatimukset. Siinä on meille hyvä tähtäin, sillä moni mökkikunta on tähän asiaan jo herännyt.
Pankkipalvelut olivat päivän kestoteema ja kärkenä asiakasymmärrys. Palautetta tuli tuhdisti. Käteisen rahan puljaaminen, pohjakassan hakeminen ja tapahtuman jälkeisen tilityksen tallentaminen on tehty aika vaikeaksi.
Jätehuolto ja lokakaivojen tyhjennys on toinen hyvin käytännönläheinen palvelu, mihin toivottiin maalaisjärkeä. Riittävän tiheää tyhjennysväliä jätepisteille, riittävän ketterää tyhjennyskalustoa pienille mökkiteille ja pysyvää henkilökuntaa kartuttamaan paikallistuntemusta.
Tieolot, tilannenopeudet ja Riihtenperän sillan korjaus olivat monessa kohtaamisessa puheenaiheena. Pirkanmaan ELY uutisoi etukäteen Parkuuntiellä Riihtenperässä sillan korjaamisen aikataulusta, mutta tehokkaan urakoitsijan luonnikkaan työskentelyn ansiosta silta oli parissa päivässä jälleen ajokunnossa. Tieto jäi päivittämättä ja kymmenien kilometrien kiertotielle lähdettiin suotta. Navigaattorikin ajatti ELY:n alkuperäisen tiedon mukaan vielä loppuviikostakin kiertotietä. Viimeistelytöitä toki jäi vielä, mutta kiertotielle ei ole tarvetta.
Olin mielissäni, kun moni muukin toivoi Kuruun puukoulua. Uuden koulun suunnittelu on juuri nyt ajankohtainen ja koska kyseessä on maltillisen kokoinen rakennus, yksitasoinen hirsirakennus onnistuisi mainiosti nykytekniikalla. Malliratkaisuja on tarjolla niin paljon, jotta eiköhän niiden pohjalta päästä eteenpäin.
Mallitapauksia on tarjolla myös tuulivoiman rakentamiselle. Kaupungin kaavoitusta evästettiin kaupunginhallituksesta äänestyksen jälkeen. Pöytäkirjasta voi vilkaista, miten keskusta ja perussuomalaiset hävisivät äänestyksen pidemmistä etäisyyksistä asutukseen. Syksyllä on luvassa tiedotustilaisuus tuulivoimahankkeen tiimoilta. Toivottavasti ajankohta sopii mahdollisimman monelle. Kannustan seuraamaan kunnallista päätöksentekoa muutenkin. Siellä on ihan mielenkiintoisia, suuria ja pieniä oikeita asioita meneillään.
Luontomatkailun kehittäminen oli myös torikansan sydämellä. Viitoituksen puutteeseen toivottiin parannusta monessa kohdassa. Maisemien puskittuminen on luonnollista ja maisemien avartamisen perään haikailtiin moneen otteeseen. Laiduntamisen vähenemisen myötä rantamailla käy helposti niin, että maisemat menevät umpeen. Toisaalta samaan hengenvetoon todettiin, että maajussien tulee olla muutakin, kuin maisemanhoitajia. Maatalouden tulee olla kannattava elinkeino vastaisuudessakin.
Minulta kysyttiin myös Kurun markkinoiden historiasta. Valitettavasti en pystynyt sanomaan varmaksi muuta, kuin nämä 29 vuotta, jolloin olen itse ollut mukana. Arvelin, että ainakin toinen mokoma oli ollut jo, ennen kuin minusta leivottiin kurulainen. Perinteiden vaaliminen on meille suuri rikkaus ja vahvuus. Perinne ei tarkoita sitä, etteikö ideoita voisi kehitellä ajanmukaisiksi, mutta jatkuvuudelle annan ison peukun.