Teemoja kuntavaaleissa 2025
1. Kasvatus ja koulutus on toteutettava niin, että jokaiselle peruskoulunsa päättäneelle karttuu valmius jatko-opintoihin. Vanhempia on tuettava vaativassa kasvatustehtävässään.
2. Kaupungin työntekijöiden täydennyskoulutuksesta, osaamisen päivittämisestä sekä veto ja pitovoimasta on huolehdittava. Osatyökykyisten työtä on tuunattava niin, että työ onnistuu sillä osalla, mitä työkykyä on vielä jäljellä. Tyhy-kyselyiden anti on hyödynnettävä työn innostamiseksi ja osoituksena siitä, että kyselyihin kannattaa vastata. Esihenkilötyötä on vara kehittää yhä paremmaksi.
3. Kaupunkia on kehitettävä sen vahvuuksien varassa. Esimerkiksi henkilöjunaseisake Asemantielle, radan yli kevyenliikenteen siltä Asemantieltä Valoa kohti, matkailun kehittäminen vahvistuvana elinkeinona ja vapaa-ajanasunnon käyttötarkoituksen muutos vakituiseksi asunnoksi tulee ottaa mukaan seuraavaan strategian päivitykseen. Yrittämiselle on luotava parhaat mahdolliset edellytykset. Suunnitellut tuulivoimala-alueet tunkevat liian lähelle asutusta ja olemassa olevia elinkeinoja. Asukasluvun nostamiseksi on voitava muuttaa vapaa-ajanasunnon käyttötarkoitus vakituiseksi asunnoksi.
Ylöjärven edunvalvontaa on lisättävä kaikilla osa-alueilla, kuten teiden, joukkoliikenteen, jätehuollon, toisen asteen oppilaitosten, hankerahoituksin ja kehittämistoimien osa-alueilla.
Meistä jokaisen on kiinnitettävä huomio omiin valintoihin ja ostokäyttäytymiseen, jotta saamme säilytettyä olemassa olevat palvelut, kuten apteekit, kirjastot, pankkipalvelut, joukkoliikenteen, tapahtumatuotannon, museot ja päivittäiskaupan palvelut.
Kaikissa kaupungin elintarvikehankinnoissa on suosittava kotimaista ruokaa ja raaka-aineita.
Aluevaaleissa 2025 teemoja ovat
1. Perusterveydenhuollon pelastaminen
On lisättävä hoidon jatkuvuutta, vaikuttavuutta ja moniammatillisuutta sekä varmistettava paikalliset hoidon resurssit lähipalveluissa. Kustannusvaikuttavuuteen tulisi huomioida myös mm. sairauslomista ja matkoista aiheutuvat kustannukset. Digitaaliset ratkaisut ovat hyvänä apuna, mutta niiden varaan ei voida täysin tukeutua. Keskittäminen on tullut tiensä päähän. Toimintoja keskitettäessä karkaavat myös työpaikat.
2. Henkilöstön hyvinvointia, veto- ja pitovoimaa tulee kasvattaa
Hoidon jatkuvuus, potilaiden kohtaaminen ja pitkäaikaiset potilassuhteet parantavat myös ammattilaisten työhyvinvointia ja -tyytyväisyyttä.
Työntekijöille on varattava mahdollisuus päivittää osaamistaan, kouluttautua ja edetä urallaan. Osatyökykyisille on tuunattava työ niin, että töissä jaksetaan sillä osalla, mitä työkykyä on jäljellä.
Sisäistä ja ulkoista tiedottamista on vara parantaa.
3. Tolkku talkkunaakin syödessä
Asiakasymmärrystä ja kokonaistilanteen huomioimista on vara parantaa . Pirhan omat ohjeistukset eivät voi olla yleistä valtakunnallista ohjeistusta tiukemmat, esimerkiksi omaishoidon tuen arvioinnin tai hoivapaikan määräytymisen yhteydessä. Asiakasymmärrys ja asiakkaan kokonaistilanteen huomioiminen tulee säilyttää kaikilla päätöksenteon tasoilla. Jos esimerkiksi asioidaan yhden perheenjäsenen tukitoimien kokoamiseksi, koko perheen tilanne tulee ottaa huomioon.