Julkaisut
Olen seurannut mielenkiinnolla Kainuun hyvinvointialueella toteutettua Mielihetki-toimintamallin pilottia. Muutama vuosi sitten heitin ilmoille idean, että opiskelijoiden terveystarkastuksen rinnalla tulisi olla mielenterveystarkastus. Kainuun hyvinvointialueella se on jo toteutettu rohkaisevin tuloksin yhdelle ikäluokalle. Mielenterveystarkastus eli mielihetki-tapaaminen on oppilaan ja ammattilaisen välinen yksilöllinen kohtaaminen, jossa keskustellaan nuoren vahvuuksista, voimavaroista ja mielen hyvinvoinnista.

Toimintamallilla vastattiin nuorisovaltuuston toiveeseen saada mielenterveydestä enemmän tietoa, opiskeluhuollon ihmisiä tutummaksi sekä mielenterveystarkastuksia toteutumaan samoin kuin fyysisiä terveystarkastuksia. 

Mielihetki ujuttaa mielen hyvinvoinnin osaksi nuorten arkea koulussa ja tarjoaa mahdollisuuden saada tukea jo varhaisessa vaiheessa. Tämä estää vakavampien ongelmien syntymistä ja mahdollistaa aikaisen puuttumisen, mikä on keskeinen osa tulevaisuuden hyvinvointiratkaisuja.
Toimintamallissa huomioidaan nuorten vahvuudet ja voimavarat, mikä tukee heidän itsetuntoaan ja itsemääräämisoikeuttaan mielen hyvinvoinnin hoidossa.

Pirhan nuorisovaltuusto lähetti 12.12.24 vastaavan sisältöisen aloitteen kommentoitavaksi. Milloin aloite etenee viralliselle polulle?

Nuorten oma ääni on saatava kuuluviin. Meidän aikuisten tulee omalla toiminnalla ja päätöksenteolla taklata ennalta nuorten kuormittuminen. Missä vaiheessa meillä Pirhassa tehdään päätösten vaikutusten arvio? Moni säästöltä vaikuttava kuluerä koituu kustannukseksi toisaalla – ja vielä omassa toiminnassa.

Uutiset mm. nuorten maksuttoman ehkäisyn rajaamisesta puoleen vuoteen, oikomishoidon ja puheterapian keskittämisestä ja psyykkaritoiminnan rapauttamisesta vetävät apeaksi. Samaan aikaan uudeksi matalan kynnyksen yhteydenottokanavaksi valmistellaan chatia. Kohtaavatko kysyntä ja tarjonta?

Toivon, että vaikuttamistoimielimet kirjaavat reippaasti kantansa meneillään oleviin uudistuksiin!

Julkaisut

Ota yhteyttä

-- -->