Kallista vai arvokasta

Piipahdin pitkästä aikaa Etelä-Pohjanmaalla tapaamassa suvun vanhimpia naisia, kummitätiä ja äitiäni. Jos ymmärsin oikein, molemmat olivat mielissään piristävästä tuulahduksesta. Muorit ovat sukulaisten ja naapureiden avun ja tuen varassa ja sen turvin pystyvät vielä asumaan itsenäisesti omissa tuvissaan. Pakastin on myös loistava apu harvenevien kauppareissujen tukena, kun askel lyhenee. Onneksi lanttu leikkaa ja ’pirunsilmä’ (=tablettitietokone) tuo sisältöä päivään. Tuli ajellessa mieleen viimeviikkoisen metsäalaa tuntevan juhlapuhujan pohdinta kalliin ja arvokkaan määritelmistä. Reissu ei ollut kallis, mutta monella tapaa arvokas.



Kun kokoonnumme kyläyhdistyksen vuosikokoukseen ja käymme läpi toimintakertomusta ja -suunnitelmaa, huomaamme, miten valtavasti tukeudutaan talkootyön varaan. Mitä useampi osallistuu talkoisiin, sitä mielekkäämpää yhteinen tekeminen on. Käsi ylös, jos omalta osaltasi voisit ilmoittautua tulevan kesän tapahtumiin omalla talkoo-osuudellasi! Sekään ei ole kallista, mutta toiminnan jatkuvuuden kannalta todella arvokasta. Ja parhaimmassa tapauksessa mielekästä ja palkitsevaa.



Kisakentillä käsi nostetaan ylös virheen merkiksi. Viime viikkoina olen pähkäillyt kalliin ja arvokkaan yhdistelmää myös mökkimajoittajan näkökulmasta. Yritän päästä perille majoittujaporukan ajatuksenjuoksusta: mikä saa kerrasta toiseen hyödyntämään ihmisten hyväuskoisuutta ja pilaamaan oman maineensa?



Sain pari viikkoa sitten keskiviikkona puhelun työmaaporukan pomolta. Tarvitsivat saman tien viikoksi kuudelle miehelle majapaikkaa. Koska vuokramökin kalenteri taipui hyvin tähän tarpeeseen, asia saatiin järjestymään. Päällysmies ehdotti kahden viikon maksuaikaa, mutta annoin vain pari päivää, koska yleensä vuokra maksetaan ennen saapumista. Kauppasin loppusiivoustakin, mutta koska tulijat ovat siistejä miehiä, he lupasivat hoitaa siivouksen omin pikkukätösin. Yleensä työmaaporukoilla intressit ovat jossain muualla, kuin siivouksessa, joten loppusiivous on enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Porukka saapui jo samana iltana, todella myöhään. Ja mikä ihmeellisintä, ilman eväitä, vaikka matkaa oli taitettu monen kaupan ohi. Kummallisen epäkäytännöllistä.

Hyvin pian selvisi, ettei työmiehillä, joilla oli koko perhe matkassa, ole minkäänlaista meininkiä maksaa laskuaan tai siivota jälkiään. Kun vierailuajaksi riittikin muutama päivä, kävi selväksi, että lukot laitetaan uusiksi puuttuvan avaimen takia ja ryhdytään tekemään perusteelliset siivoukset ennen seuraavia vieraita. Pidän vieläkin kättä ylhäällä virheen merkiksi. Mutta lupaan ottaa opiksi. Todellakin. Oli kallista ja arvokasta.



Milloin sinä olet nostanut oman kätesi virheen merkiksi? Otitko opiksi?



Juhlapuheessa pohdinta kalliista ja arvokkaasta kohdistui varsinkin huoltovarmuuteen. Siihen, miten tärkeää on pitää järjestelmä ja aluetalous pyörimässä, turvata jatkuvuutta. Muistelen tässä viimeisten vuosien kolumniaiheita Kurun Sanomissa ja Kurun Lehdessä ja huomaan pyörineeni usein juuri huoltovarmuuden teeman ympärillä.



Keskittämisen vimmassa maaseudun palveluita ollaan kaventamassa, koska ei ole kysyntää tai sen kerrotaan tulevan niin kalliiksi. Miten kehityksen suunnan pystyisi kääntämään? Tulisiko vielä tarkemmin miettiä ostokäyttäytymistä ja paikallisten palveluiden hyödyntämistä? Päätösten vaikutuksia on arvioitava lyhyellä ja pitkällä aikavälillä monesta näkökulmasta.



Sanovat, että kokemus on hyvä koulu, mutta lukukausimaksut ovat kalliit. Mitä enemmän kilometrejä kertyy, sitä paremmin kirkastuu yhtäläisyys ja ero kalliin ja arvokkaan välillä.