Voisin ilmoittautua laatimaan vaalikonekysymyksiä. Kysyisin vaalikoneessa ehdokkailta kerrallaan yhtä asiaa mahdollisimman yksiselitteisesti ja edellyttäisin perusteluja kaikkiin vastauksiin. Käsittelisin kattavasti kaikkia elämänaloja niin, että ehdokkaan arvomaailma tulisi mahdollisimman kattavasti esille. Äänestäjän on helppo samaistua ehdokkaaseen, jonka ajatusten juoksu kulkee suurin piirtein samaa rataa omien kanssa.
Kysyisin täsmällisiä näkemyksiä myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja huoltovarmuudesta huolehtimisesta. Kysymyksissä yrittäisin päästä käsitykseen ehdokkaan tajusta tavallisen ihmisen elämästä myös maaseudulla, yhden ihmisen taloudessa, erityislapsen huoltajana ja läheisen omaishoitajana.
Vanhastaan tiedetään, että mitä etäämpänä edustaja on päätettävästä asiasta, sitä helpompaa on päätöksen teko. Yrittäisin kartoittaa ehdokkailta mahdollisimman laajaa elämänkokemusta. Olettaisin, että herkälle kuuntelun taidolle ja terveelle uteliaisuudelle on myös tilaus.
Haarukoisin vaalikonekysymysten kautta ehdokkaan verkostoitumisen taitoja ja selviytymistarinoita vastoinkäymisistä. Välillä on käynyt mielessä, että ovatko päättäjät liian terveitä ja hyvätuloisia. Jos elämä on korjattu tähän mennessä pelkällä laastarilla ja särkylääkkeellä, voiko olla tuntumaa leikkausjonoista, tietokantojen yhteensopimattomuudesta tai muutoksenhakuprosesseista? Kantapään kautta opeteltu asioiden eteneminen avartaa ehdokkaankin maailmankatsomusta. Mitä paremmin ehdokas on perillä mm. kotitalouksien, yritysten, kuntien, kaupunkien ja maakuntien vuoden kierrosta, sitä helpompaa on muodostaa kokonaisuuksia ja riippuvuussuhteita. Asiat ovat harvoin toisistaan irrallaan eikä päätösten vaikutusten arviointia koskaan tehdä liian perusteellisesti.
Uutisissa kerrottiin, että vaalikampanjointi on entistä kalliimpaa. Pääseekö rahalla eteenpäin poliittisella uralla? Vaikuttaako omaan äänestyspäätökseesi näkyvä, hieno kampanja ja upeat jakotuotteet? Vai tutustutko kiinnostavaan ehdokkaaseen kohtaamalla vaikkapa torilla tai kaupan ovipielessä? Haastatteletko ja haastatko ehdokastasi ajankohtaisilla, itseäsi koskettavilla teemoilla? Luulenpa, että se kannattaa!
Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on edustuksellisen demokratian perusta. Käyttäkäämme äänioikeutta nyt, kun on sen aika!