Vanhustenviikon avajaisjuhlapuhe

Vanhustenviikon juhlapuhe 1.10.17 Kurussa

Arvoisa juhlaväki

Olin todella mielissäni, kun sain ystävällisen kutsun tähän tilaisuuteen itsenäisyyden juhlavuonna. Monestakin syystä. Kiitos, että saan olla tässä tilaisuudessa mukana, kiitos kaikille tämänkin juhlahetken ja teemaviikon järjestelyihin osallistuville!

40 vuotta on nuoruuden vanhuus ja 50 vanhuuden nuoruus. Juuri 50 vuotta täyttäneenä tunnen tulleeni oikeaan porukkaan.

Elinajanodotteita lasketaan vuosittain syntyneille lapsille. Esimerkiksi 40-luvun alussa, kun äitinikin syntyi, miesten elinajanodote oli keskimäärin 55 vuotta ja naisten 62. Nyt odotteet ovat kohonneet jo parillakymmenellä vuodella ja nousua on yhä odotettavissa.

Vanhuudella ja viisaudella on yhteys. Ainakin naisilla.

Viikon teema on ’Ikäpolvet yhdessä’, mikä on juuri sitä, mitä minä olen yrittänyt vaalia.

Olen tottunut siihen, että vanhoja ihmisiä autetaan ja heidät otetaan huomioon, sillä olen lähes koko elämäni asunut kolmen sukupolven huusholleissa. Lapsuudessa mammalla oli oma keittiö ja makuuhuone, mutta meillä kaikilla oli yhteinen sisäänkäynti. Omat lapset ovat kasvaneet perheessä, missä vaarilla on oma kamari.

Tällä kokemuksella toivoisin rakennuksia suunnittelevien ja asuntoja rakentavien toteuttavan sellaisia kokonaisuuksia, missä sukupolvet voisivat asua saman katon alla, mutta heillä olisi mahdollisuus omaan sisäänkäyntiin.

Lasten hoitoapu on korvaamatonta, vaikkei sitäkään tule pitää itsestäänselvyytenä. Ei isovanhemmillakaan tarvitse aina olla aikaa ja mahdollisuus lastenlasten paimentamiseen.

Ja kun voimat hupenevat, tulee olla valittavana sellainen asumisen muoto, missä saa tarvitsemansa avun, tuen ja hoivan, millaista terveydentila kulloinkin vaatii.

Tämän aamun lehdessä Valtaoja neuvoo, että ’pitää hidastaa tahtia ja malttaa ajatella’.

Lapsena olin usein vieraisille tulleen paapan apulaisena, kun puujalan kanssa kulkeminen oli hidasta ja vaivalloista. Ja pienikin apulainen pääsi tekemään oikeita hommia. Paikkasimme kangassäkkejä maitoliimalla, uusimme heinäharavaan piikkejä nuorista pihlajan versoista, urakoimme heinäseipäiden tappeja laatikkotolkulla. Mun mielipuuhaa oli se, kun teroitimme tilan tylsäksi käyneet kirveet, puukot, viikatteet, mitä milloinkin, niin, että vein teräaseet hollille, kannoin vettä ämpärillä ja pyöritin tahkoa, kun vaari teki sen varsinaisen hiomatyön. Kyllä siinä Valtaojan opit kävivät toteen. Luonnostaan.

Mamma opetti kutomaan kangaspuilla jo alle kymmenvuotiaana. Pienillä puilla kutominen onnistui ihan hyvin, kun tätä ulottuvuutta on siunaantunut syntymälahjana omiksi tarpeiksi. Työ oli pitkäjänteistä, tietyn kaavan mukaan toistuvaa ja vaati mukulaltakin keskittymistä. Olinhan minä toki kutomista katsellut ja kuteita kerinyt vuositolkulla, joten se, että sain oman loimenpätkän, oli tavallaan luottamuksenosoitus ja todella iso ilo!

Illalla kömmin paapan seinälle nukkumaan. Meille oli tullut sellainen tapa, että ennen nukahtamista paappa kertoi omia koulutarinoitaan ja sotamuistojaan.

Koulutarinoista jännittävin oli se, kun opettaja oli unohtanut jälki-istuntoon jääneet pojat luokkaan. Pojat olivat lopulta jättäneet roikkuvan kartan taakse saappaansa, jotta opettaja luulisi heidän siellä vielä seisovan ja lähteneet ikkunasta kotiin sukkasillaan.

Sotatarinoita riitti paljon enemmän. Ruotsinkieliseltä kaverilta oli opittu aamutervehdys ’God morgon, god morgon, ärende ryssare!’, mitä vaarin kanssa vaalittiin yhteisenä sisäpiirin juttuna. Rintamalta jäi kielenkäyttöön myös vesipallot. Olisitko tiennyt, että niillä tarkoitetaan tomaatteja?

Hyvät ystävät

Ikäpolvien yhteistyössä karttuvat monet sellaiset taidot, mitä ei ehkä tulisi itsekseen oppineeksi. Samalla myös sanavarasto laajenee ja karttuu. OP-ryhmän uusi vastavalittu johtaja perää tarkkaa taloudenpitoa ja siinäkin tunnistan ikäpolvien esimerkin voiman.

Tämän aamun lehdessä työpaikkailmoituksissa etsittiin mitä hienoimpia osaajia. Mutta hakemuksissa painotettiin myös positiivista asennetta, vuorovaikutustaitoja, kontaktinottokykyä, määrätietoista otetta, oma-aloitteisuutta ja uuden oppimisen intoa. Nämäkin vahvistuvat ikäpolvien yhteistyössä.

Tarinat oman aikakauden elämästä, arjesta ja juhlasta ovat lapsille todella tärkeitä. Tällä hetkellä suuntaus on esimerkiksi se, ettei enää opetella käsialakirjoitusta. Perusteluna on se, että tekstit välittyvät sähköisesti. Ajatella: aikaisemmin käsialan arvostus oli korkealla ja sen nähtiin kehittävän montaa eri osa-aluetta ja kirjoittaessa se on nopeampaa kuin tekstaus.

Ja vielä lopuksi

Olen mielissäni, että tämä päivä osui Mikkelinpäivälle. Uskon nimittäin vahvasti, että enkeleitä on enemmän, kuin tämä yksi nimeltä tunnettu Mikael. Ja niitä me, ihan jokainen, tarvitsemme päivän varrelle tänäänkin. 10000x10000 tai ainakin tuhannen tuhatta.

Toivon meille kaikille, enkeleillekin, jaksamista ja terveyttä arjen aherruksiin.

Etusivu

Ajankohtaista

Blogi

Kalenteri