Julkaisut
Reipasta retkeilykesää!

Helsingin sanomat uutisoi 21.3.21, että tulossa on kaikkien aikojen retkeilykesä. Sopii!

On monella tapaa mainio asia, että ihmiset viihtyvät ulkona, ammentavat hyvinvointia luonnosta ja käyttävät eurojaan näillä kulmilla.

Sosiaalisessa mediassa vilisee kivoja luontokuvia ja huikeita tarinoita siitä, mitä kaikkea lenkin varrella on tullut vastaan. Vesipisaratkin pääsevät kuvaan - kun vauhti hidastuu, kauneutta löydetään pienistä asioista. Jokainen on tietoisesti tai huomaamattaan luontomatkailubrändin lähettiläs.

Lehtijutun mukaan erityisesti nuoret ovat löytäneet lähiluontoon. Suppailu, kiipeily ja läskipyöräily vetävät puoleensa. Seikkailu nostaa päätään ja siihen kysyntään tulisi osata vastata.

Kotimaan pitkät etäisyydet ja harva asutus on nostettu vetovoimatekijäksi ja vahvuudeksi. Näin nämä ajat muuttuvat. 

Ruotsissa retkikeitinten suosio on yllättänyt kaikki. Luontomatkailu on voimissaan länsinaapurissakin.

Tosiasia on, että aikuisetkin, lapsista puhumattakaan, ovat vieraantuneet luonnosta ja siellä liikkumisesta niin, että matkailijoita on opastettava retkeilemään.

Mitenkä me osaisimme varautua tulevaan kesäkauteen matkailun edistämisen kannalta? Mitä voisimme tehdä viime kesää paremmin, jotta kävijöitä tulisi vielä enemmän? Muistelepa, millaista palautetta viime kesän tarjonnasta tuli, mistä kiiteltiin ja mihin toivottiin kohennusta? Mihin meidän tulee kiinnittää huomiota? Tiedetäänkö meidän palveluista tai saako niistä tiedon helposti? Ovatko tiedot ajan tasalla? Tarvitaanko me jotain koulutusta matkailuun tai majoittamiseen liittyen? Onko lähistöllä sellaisia kesämökkejä tai muita tiloja tyhjillään, joita muutaman päivän suursiivouksella voisi vuokrata vaikka majoituskäyttöön? 

Nyt on kreivin aika toimia. Huhtikuu tarjoilee maistiaisia uudesta kasvukaudesta, vuorokauden valoisa aika pitenee ja vesi virtaa.

Ylöjärven kaupungin kesäretkeilijä lähtee kierrokselle ja hänet me luonnollisesti kutsumme kylään. Mitä paikkaa olet ajatellut tarjota hänelle käyntikohteeksi? Leivotteko porukalla leipää, värjäättekö lankoja, lämmitättekö savusaunaa, viettekö verkot vesille? Arkisilta tuntuvat tutut jutut saattavat olla nykyperheille eksoottisia ja mielenkiintoisia. Kansainvälisistä vieraista puhumattakaan. 

Näissä asioissa meillä on kehittämisen ja kehittymisen paikka. Otetaanko tästä viheliäisestä kulkutaudista ilot irti ja ruvetaan kesäretkeilyn rohkeaksi edelläkävijäksi?













Siltarumpuja ja kusitolppia

Yle uutisoi VATT:n, Turun yliopiston ja Aalto-yliopiston tuoreesta tutkimuksesta, missä pääteltiin, että köyhemmät asuinalueet ovat aliedustettuina kunnanvaltuustossa. Syyksi nähtiin äänestysinto ja seurauksena alueen taantuminen kehityksen vauhdissa. Mielenkiintoista.

Ehdokasasettelu on tärkeää. Vaaleissa äänestetään ehdokasta, joka tunnetaan tai ei äänestetä, koska tunnetaan. Ehdokkaita tulisi olla kattavasti kaikilta alueilta ja aloilta, erilaisista elämäntilanteista, eri-ikäisiä, sekä miehiä että naisia. Liian usein äänen saa nukkuvien puolue. Jos laitat itsesi likoon ja lupaudut ehdokkaaksi, sinua todennäköisesti kiinnostavat ajankohtaisten yhteisten asioiden hoitaminen. Oman asuinpaikan, ammatin, työn, elämäntilanteen ja harrastusten myötä edustaja tietää arjesta ja arjen pyörityksestä. Tulee tuntumaa mittasuhteista, ongelmista ja ilon aiheista. Asioilla, niin kuin kolikoilla, on kaksi puolta ja reunat. Vuorovaikutustaidot ja verkostoituminen auttavat useimmiten asioiden puntaroinnissa.

Kuntavaaleissa kampanjointi on maltillista kustannustenkin puolesta. Ja niin sen kuuluu ollakin. 

Jos kampanjointi paisuu kustannuksiltaan tavallisen ihmisen tavoittamattomiin, ehdokkaita löytyy harvakseltaan. Tiedän tarinoita, missä vaalikampanjaa on rahoitettu lainalla - ilman minkäänlaisia takuita läpimenosta. Eduskunta- ja eurovaaleissa kampanjoiden hinnat nousevat vaali vaalilta. Se karsii jo ehdokasehdokkaita. Enää ei riitä, että on 'hyvä' ehdokas, tarvitaan paksu lompsa. Eduskuntavaaleissa on vielä kuntavaaleihin se ero, ettei viivan alle jääneille varaedustajille lankea edes sairausloman tai perhevapaiden sijaisuuksia. Kuntavaalien jälkeen tarvitaan sentään varsinaisia ja varaedustajia lautakuntiin ja neuvostoihin.

Saan usein yhteydenottoja meneillään olevista ja jo päätetyistä asioista. Olen todella mielissäni kaikesta palautteesta, sillä se viestii kuntalaisten kiinnostuksesta ja kannustaa luottamustehtävissä. Kun yrittää parhaansa, kusitolppa pysyy suhteellisen kuivana, vaikkei hajuton olisikaan. Mielensäpahoittajaa lainatakseni tiedän, että kyllä ei ole helppo miellyttää jokaista.

Pelkkä edustaja ei takaa alueen tai toimialan menestystä. Moni paikallisesti iso päätös lähtee maastoon Arkadianmäeltä tai peräti EU:sta, joten heidänkin tekemisiään tulee päivystää ja edustajia saa evästää tasaiseen tahtiin. Edustajan on tehtävä kotiläksynsä ja oltava läsnä ja äänessä silloin, kun sen aika on. Valmisteluvaihe on äärimmäisen tärkeä. Kunnallinen päätöksenteko on karu, sillä virkamies tuo pöytään yhden vaihtoehdottoman esityksen ilman minkäänlaista päätöksen vaikutuksen arviota. Silloin luottamushenkilön on aika pyytää tarkennuksia, kysyä, kyseenalaistaa, olla aloitteellinen ja perustella oma näkemyksensä niin, että toisten on helppo punnita oma kantansa esillä olevaan asiaan. Mieluiten jo ennen kyseistä kokousta. Jos kokouksessa saa ehdotukselleen kannatusta, päädytään äänestämään ja enemmistön tahto jää voimaan. Sen päätöksen varassa eletään.

Käsite siltarumpupolitiikasta, oman elinpiirin suosimisesta, tupsahtaa vieläkin puheenaiheeksi. Jos jonkin alueen edustajat viestivät siltarummun menneen rikki, sen korjaus parantaa koko kaupungin kilpailukykyä. Paikalle ilmestyneen painorajoituksen voi purkaa ja liikenne pääsee jatkamaan suoraan ilman pitkiä ja hitaita kiertoteitä. Selittyykö jonkin alueen asioiden sujuminen sillä, että edustajat tuntevat päätöksenteon rytmin ja yhteydenoton kynnys virkamiehiin ja luottamushenkilöihin on matala. Milloin jonkin alan asiantuntijasta tulee oman edun tavoittelija?

Parhaimmillaan paikallispolitiikkakin on mielekästä joukkuepeliä, yhteen hiileen puhaltamista, yhteisen edun valvontaa ja luottamuksellista tekemisen meininkiä. Ohikatsominen ja epäkohtien korjaamatta jättäminen on kaikkein kalleinta.

Julkaisut

Ota yhteyttä

-- -->