Julkaisut
Kallista vai arvokasta

Piipahdin pitkästä aikaa Etelä-Pohjanmaalla tapaamassa suvun vanhimpia naisia, kummitätiä ja äitiäni. Jos ymmärsin oikein, molemmat olivat mielissään piristävästä tuulahduksesta. Muorit ovat sukulaisten ja naapureiden avun ja tuen varassa ja sen turvin pystyvät vielä asumaan itsenäisesti omissa tuvissaan. Pakastin on myös loistava apu harvenevien kauppareissujen tukena, kun askel lyhenee. Onneksi lanttu leikkaa ja ’pirunsilmä’ (=tablettitietokone) tuo sisältöä päivään. Tuli ajellessa mieleen viimeviikkoisen metsäalaa tuntevan juhlapuhujan pohdinta kalliin ja arvokkaan määritelmistä. Reissu ei ollut kallis, mutta monella tapaa arvokas.



Kun kokoonnumme kyläyhdistyksen vuosikokoukseen ja käymme läpi toimintakertomusta ja -suunnitelmaa, huomaamme, miten valtavasti tukeudutaan talkootyön varaan. Mitä useampi osallistuu talkoisiin, sitä mielekkäämpää yhteinen tekeminen on. Käsi ylös, jos omalta osaltasi voisit ilmoittautua tulevan kesän tapahtumiin omalla talkoo-osuudellasi! Sekään ei ole kallista, mutta toiminnan jatkuvuuden kannalta todella arvokasta. Ja parhaimmassa tapauksessa mielekästä ja palkitsevaa.



Kisakentillä käsi nostetaan ylös virheen merkiksi. Viime viikkoina olen pähkäillyt kalliin ja arvokkaan yhdistelmää myös mökkimajoittajan näkökulmasta. Yritän päästä perille majoittujaporukan ajatuksenjuoksusta: mikä saa kerrasta toiseen hyödyntämään ihmisten hyväuskoisuutta ja pilaamaan oman maineensa?



Sain pari viikkoa sitten keskiviikkona puhelun työmaaporukan pomolta. Tarvitsivat saman tien viikoksi kuudelle miehelle majapaikkaa. Koska vuokramökin kalenteri taipui hyvin tähän tarpeeseen, asia saatiin järjestymään. Päällysmies ehdotti kahden viikon maksuaikaa, mutta annoin vain pari päivää, koska yleensä vuokra maksetaan ennen saapumista. Kauppasin loppusiivoustakin, mutta koska tulijat ovat siistejä miehiä, he lupasivat hoitaa siivouksen omin pikkukätösin. Yleensä työmaaporukoilla intressit ovat jossain muualla, kuin siivouksessa, joten loppusiivous on enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Porukka saapui jo samana iltana, todella myöhään. Ja mikä ihmeellisintä, ilman eväitä, vaikka matkaa oli taitettu monen kaupan ohi. Kummallisen epäkäytännöllistä.

Hyvin pian selvisi, ettei työmiehillä, joilla oli koko perhe matkassa, ole minkäänlaista meininkiä maksaa laskuaan tai siivota jälkiään. Kun vierailuajaksi riittikin muutama päivä, kävi selväksi, että lukot laitetaan uusiksi puuttuvan avaimen takia ja ryhdytään tekemään perusteelliset siivoukset ennen seuraavia vieraita. Pidän vieläkin kättä ylhäällä virheen merkiksi. Mutta lupaan ottaa opiksi. Todellakin. Oli kallista ja arvokasta.



Milloin sinä olet nostanut oman kätesi virheen merkiksi? Otitko opiksi?



Juhlapuheessa pohdinta kalliista ja arvokkaasta kohdistui varsinkin huoltovarmuuteen. Siihen, miten tärkeää on pitää järjestelmä ja aluetalous pyörimässä, turvata jatkuvuutta. Muistelen tässä viimeisten vuosien kolumniaiheita Kurun Sanomissa ja Kurun Lehdessä ja huomaan pyörineeni usein juuri huoltovarmuuden teeman ympärillä.



Keskittämisen vimmassa maaseudun palveluita ollaan kaventamassa, koska ei ole kysyntää tai sen kerrotaan tulevan niin kalliiksi. Miten kehityksen suunnan pystyisi kääntämään? Tulisiko vielä tarkemmin miettiä ostokäyttäytymistä ja paikallisten palveluiden hyödyntämistä? Päätösten vaikutuksia on arvioitava lyhyellä ja pitkällä aikavälillä monesta näkökulmasta.



Sanovat, että kokemus on hyvä koulu, mutta lukukausimaksut ovat kalliit. Mitä enemmän kilometrejä kertyy, sitä paremmin kirkastuu yhtäläisyys ja ero kalliin ja arvokkaan välillä.

Lähdin Kurun markkinoille keräämään aiheita Kurun lehden kolumniin. Päätin lähtiessäni pitää mielessä, miksi meille on annettu kaksi silmää, kaksi korvaa ja vain yksi suu. Kuuntelin ja silmäilin. 

Markkinoiden parasta antia ovat lukuisat kohtaamiset ja kuulumisten vaihdot. Oli mukava huomata, että kutsu tavoitti tuhannet ihmiset. Mukana oli myös ensikertalaisia markkinavieraita, polttariporukkakin.

Kolumniaiheita pursusi joka puolelta. Maaseudun palveluista kertyi palautetta valtava määrä. Se, että Ylöjärvi pärjäsi hyvin mökkikuntien vertailussa, puhutti monelta kantilta. Menestyksestä oltiin ylpeitä ja sen toivottiin näkyvän myös päätöksenteossa. Olimme yhtä mieltä siitä, että puhuttiinpa kesä-, vapaa-ajan- tai kausiasukkaista, palveluiden ja tarjonnan kannalta väkimäärän lisääntyminen on myönteinen asia. Palveluiden tarjonnasta tulisi saada vielä enemmän tietoa. Ehdotettiinpa seuraaville markkinoille paikallisten toimijoiden aluetta, missä olisi keskitetysti nähtävissä yrittäjien, yhdistysten ja seurojen palveluvalikoimaa. Kurun palveluhakemiston päivitystä odotellaan.

Keskusteluissa pyydettiin luottamushenkilöitä ajamaan myös vapaa-ajanasunnon helpompaa käyttötarkoituksen muutosta vakiasunnoksi, jos asunto täyttää vakituisen asunnon vaatimukset. Siinä on meille hyvä tähtäin, sillä moni mökkikunta on tähän asiaan jo herännyt.

Pankkipalvelut olivat päivän kestoteema ja kärkenä asiakasymmärrys. Palautetta tuli tuhdisti. Käteisen rahan puljaaminen, pohjakassan hakeminen ja tapahtuman jälkeisen tilityksen tallentaminen on tehty aika vaikeaksi. 

Jätehuolto ja lokakaivojen tyhjennys on toinen hyvin käytännönläheinen palvelu, mihin toivottiin maalaisjärkeä. Riittävän tiheää tyhjennysväliä jätepisteille, riittävän ketterää tyhjennyskalustoa pienille mökkiteille ja pysyvää henkilökuntaa kartuttamaan paikallistuntemusta.

Tieolot, tilannenopeudet ja Riihtenperän sillan korjaus olivat monessa kohtaamisessa puheenaiheena. Pirkanmaan ELY uutisoi etukäteen Parkuuntiellä Riihtenperässä sillan korjaamisen aikataulusta, mutta tehokkaan urakoitsijan luonnikkaan työskentelyn ansiosta silta oli parissa päivässä jälleen ajokunnossa. Tieto jäi päivittämättä ja kymmenien kilometrien kiertotielle lähdettiin suotta. Navigaattorikin ajatti ELY:n alkuperäisen tiedon mukaan vielä loppuviikostakin kiertotietä. Viimeistelytöitä toki jäi vielä, mutta kiertotielle ei ole tarvetta.

Olin mielissäni, kun moni muukin toivoi Kuruun puukoulua. Uuden koulun suunnittelu on juuri nyt ajankohtainen ja koska kyseessä on maltillisen kokoinen rakennus, yksitasoinen hirsirakennus onnistuisi mainiosti nykytekniikalla. Malliratkaisuja on tarjolla niin paljon, jotta eiköhän niiden pohjalta päästä eteenpäin. 

Mallitapauksia on tarjolla myös tuulivoiman rakentamiselle. Kaupungin kaavoitusta evästettiin kaupunginhallituksesta äänestyksen jälkeen. Pöytäkirjasta voi vilkaista, miten keskusta ja perussuomalaiset hävisivät äänestyksen pidemmistä etäisyyksistä asutukseen. Syksyllä on luvassa tiedotustilaisuus tuulivoimahankkeen tiimoilta. Toivottavasti ajankohta sopii mahdollisimman monelle. Kannustan seuraamaan kunnallista päätöksentekoa muutenkin. Siellä on ihan mielenkiintoisia, suuria ja pieniä oikeita asioita meneillään.

Luontomatkailun kehittäminen oli myös torikansan sydämellä. Viitoituksen puutteeseen toivottiin parannusta monessa kohdassa. Maisemien puskittuminen on luonnollista ja maisemien avartamisen perään haikailtiin moneen otteeseen. Laiduntamisen vähenemisen myötä rantamailla käy helposti niin, että maisemat menevät umpeen. Toisaalta samaan hengenvetoon todettiin, että maajussien tulee olla muutakin, kuin maisemanhoitajia. Maatalouden tulee olla kannattava elinkeino vastaisuudessakin.

Minulta kysyttiin myös Kurun markkinoiden historiasta. Valitettavasti en pystynyt sanomaan varmaksi muuta, kuin nämä 29 vuotta, jolloin olen itse ollut mukana. Arvelin, että ainakin toinen mokoma oli ollut jo, ennen kuin minusta leivottiin kurulainen. Perinteiden vaaliminen on meille suuri rikkaus ja vahvuus. Perinne ei tarkoita sitä, etteikö ideoita voisi kehitellä ajanmukaisiksi, mutta jatkuvuudelle annan ison peukun.

Julkaisut

Ota yhteyttä

-- -->