Nykyajan koulunpito haastaa opettajan osaamisen monella tapaa. Vaikka tuntisi pääpiirteittäin opetusmetodeja, soveltaisi niitä paikallisiin olosuhteisiin, käyttäisi tuntuvasti aikaa tuokioiden suunnitteluun ja ottaisi huomioon nykyaikaiset kasvatussuuntaukset, ei pärjää ilman rakkautta, huolenpitoa – eikä tietoteknistä osaamista.

Digi-loikan nimissä meistä tehdään ruudun tuijottelijoita kovaa vauhtia. On isoja ja pieniä ruutuja. On isoja ja pieniä asioita. Nykyään kaikkea tulisi hoidella sähköisesti ja mutkattomasti. Päivän lehti tosin uutisoi, että vanhusväestön sähköiset palvelut vaativat sentään kunnon siirtymäajan.

Sähköinen viestintä tarjoaa koululaisille valitettavan helpon kiusaamisväylän, mihin aikuisten on käytännössä todella vaikea puuttua. Perustetaan esimerkiksi ryhmä, otetaan sinne jäsenet valikoiden, poistetaan joku toinen, viestitellään yötä myöten ja hölmöillään suomeksi, vierailla kielillä ja erinäisillä yhteisesti tunnistettavilla merkeillä. Tämä viestintä, jos mikä, haastaa vanhemmuuden. Huoltajan tulisi pysytellä ajan tasalla siitä, kuka mitäkin viestii ja mitä missäkin keskustelussa on milloinkin meneillään. Milloin viimeksi otit asian puheeksi oman jälkipoven kanssa?

Vanhanajan reppuvihko on korvattu sähköisellä. Toiselle kymmenelle tultaessa sähköiseen reppuvihkoon annetaan tunnukset myös oppilaalle ja 18 vuotta täyttäneelle yksinoikeus omiin asioihin. Julkisessa keskustelussa on huokailtu opettajalta tulevaa kielteisen palautteen määrää. Toivottavasti opettajat ottavat saadusta palautteesta opiksi ja tunnistavat oppilaassa tunnollisen yrittämisen ja toisten oppilaiden huomioimisen, jotta myönteiselle palautteelle tulisi aito tilaisuus.

Sähköiset materiaalit ovat monilla kouluilla käytössä oppikirjan rinnalla. Markkinointi on ollut kohtuullisen tehokasta, jos olemme tulleet hankkineeksi kaksi rinnakkaista materiaalia kahden materiaalin hinnalla. –Emmekä kaupanpäällisiksi?

Järjestelmiä ja ympäristöjä on koulutyössä tällä hetkellä niin monta, että niiden välillä surffailu on kokopäivätyötä. Välilä ollaan pilvessä, välillä siivotaan täyttä postilaatikkoa. –Muistaako joku parikymmentä vuotta sitten siivonneensa postilaatikkoaan juuri silloin, kun se oli täysi?

Suolana tässä sopassa ovat mm. erilaiset lähtökohdat laitetasolla ja toimimattomat tietoliikenneyhteydet. Entä missä vaiheessa koululaisille tulisi opettaa kymmensormijärjestelmä? Jääkö se historiaan, vai tulisiko sille olla oma kolo lukujärjestyksessä? Kun nuoresta alkaen häärää näppäimistöllä ja oppii oman sorkkimistapansa, on poisoppiminen ja oikean järjestelmän omaksuminen monin verroin vaikeampaa.

Miten arvelet sähköisen viestittelyn ja langattomien verkkojen vaikuttavan nykykoululaisten terveyteen? Nyökky kumara on asentona kohtuuton eikä ylettömän säteilyn vaikutuksista ole ääneen kuultu puhuttavan meidän kouluyhteisöissämme.

Loikitaan harkitusti, jalat maassa, tätä digi-loikkaa!

Lueskelin europarlamentaarikko Jäätteenmäen nettisivuja, kun tiesin heidän äänestäneen pakollisista ruoan alkuperämerkinnöistä. Ääniä oli annettu 422 puolesta, 159 vastaan ja 68 tyhjää.

                       

Parlamentti on vaatinut komissiota esittämään nykyistä kattavampia alkuperämerkintöjä. Keskustelu kiihtyi muutaman vuoden takaisen hevosenlihaskandaalin jälkeen, kun hevosenlihaa löytyi tuotteista, joissa sitä ei pitänyt olla. Nyt painopiste oli lihajalosteiden lisäksi maitotuotteissa.

Pakolliset alkuperämerkinnät voisivat olla selkeämpiä kuin monenkirjavat vapaaehtoiset merkinnät. Ruoantuotantoketjujen avoimuus lisääntyisi. Lisäksi ihmiset voisivat arvioida ruoantuotannon ympäristövaikutuksia nykyistä paremmin ja halutessaan valita lähellä tuotettua ruokaa.

Alkuperämerkintöjä laadittaessa tulee luonnollisesti ottaa huomioon niiden kustannustehokkuus ja toteuttamiskelpoisuus. Ne eivät saa rasittaa elintarvikeketjua tarpeettomasti. Merkinnät olisivat kilpailuetu asiansa hyvin hoitaville tuottajille ja yrityksille.

Komissio on suhtautunut pakollisiin merkintöihin pidättyvästi, eikä ole halukas esittämään uusia säädösehdotuksia. Miksi ihmeessä? Olikohan komissiolla jokin syy olla innostumatta alkuperämerkinnöistä? Tiedätkö, mikä on oman edustajasi kanta tähän asiaan?

Meillä Suomessa ruoan kilpailuttamisprosesseissa ratkaisee yleensä hinta. Olipa ape tuotettu tai työstetty millaisissa olosuhteissa tahansa. Arvelen, että alkuperätiedot auttaisivat säilyttämään suoraan ja välillisesti muutaman työpaikan Suomessa, Pirkanmaalla, Ylöjärvellä – ja Kurussa.

Vaatimalla tuontiruoalta samaa, mitä kotimaiselta vaaditaan ja suosimalla paikallisia palveluita ja tuotteita voi työllisyystilannetta tönäistä piirun verran paremmaksi. Tarvitsemme kilpailuttamis- ja markkinointiosaamista.

Miten Kurun työllisyystilanne ja palveluiden taso saataisiin säilytettyä vähintään nykyisellä tasolla? Mitä Sinä olisit valmis tekemään elinvoimaisuuden turvaamiseksi? Tai pitäisikö kysyä niin, että miten me voisimme muuttaa käyttäytymistämme niin, että suosisimme ja markkinoisimme kurulaisia ja ylöjärveläisiä tuotteita ja palveluita? Miten turvaisimme koulutuksen ja osaamisen tason alalla kuin alalla?

Kaikilla päätöksenteon tasoilla pöytäkirjoja kannattaa seurata, jotta tietää, miten oma edustaja käyttäytyy vaikkapa juuri äänestystilanteessa. Edustajaa kannattaa myös pitää ajan tasalla arjen käänteistä.

Tässä keskittämisen kummassa vimmassa päätösvalta ja avoimuus luiskahtaa herkästi silmänkantamattomiin. Onko meillä siihen varaa?