Näin minulta kysellään vieläkin lähestulkoon joka päivä. Lähes yhtä monta kertaa pitää pilke silmäkulmassa vastata, ettemmä oikeen oo mistää kotoosi. On monimutkaista, kun on tullut syntyneeksi toisaalla ja asunut suurimman osan elämästään muualla. Ja jos vielä samalla ylittää kieli- ja kulttuurirajan.
Samaa mietin tässä uutisvirrassa, missä havahdutaan syömässä thaimaalaista kanaa. Tiedätkö Sinä, mistä oma ruokasi on kotoisin?
Onko sekin ehkä syntynyt eri paikassa, missä on tällätty lopulliseen kuosiinsa? Onko ruokasikin ylittänyt matkallaan kieli- ja kulttuurirajoja?
Nykyisin kauppareissulla on kova työ löytää kotimaisia elintarvikkeita. Vaikka pakkaus olisi päällisin puolin suomalaiseen viittaava, saattaa alkuperämaa olla ihan muu. Viimeksi havahduin maustettujen punajuurien hyllyllä. Olivat näköjään puolalaisetkin pistäneet parastaan.
Vihannestiskillä pääsee huokaus. Kotimaista saa haeskella. Ei ihme, että on keksitty sellainenkin sana suomen kieleen, kuin tuotesijoittelu. Viimeistään hunajahyllyllä kuluttaja tiedostaa, mitä se tarkoittaa.
Konsulentti oli maistattamassa aivan ihania lihaleikkeleitä. Oli oikein valinnanvaikeus, niin hyviltä ne maistuivat. Mutta pakkauksessa ei ollut minkäänlaista mainintaa lihan alkuperästä. Kun uskalsin kysyä asiasta, konsulentti vastasi topakasti, että suomalaista on, mutta ei olla maksettu merkistä, kun se on niin kallis. Ehdotin empimättä tekstiin mainintaa suomalaisesta lihasta. Jos katse olisi voinut tappaa, olisin vainaa.
Aivan oma lukunsa ovat laitoskeittiöt. Hankintarenkaissa tulisi yhtenä vaatimuksena olla kotimaisuus. Hankintaosaamisessa me tarvitsemme kovasti ryhtä.
Kotimaisen suosiminen on varsin ajankohtaista, kun valmistaudumme suureen joulun juhlaan. Meillä jokaisella on tärkeä tehtävä tarkkailla omaa ostokäyttäytymistä ja opettaa samansuuntaista liikehdintää myös jälkipolville. Lapset oppivat nääs parhaiten mallista. Hyvän ja huonon.
Joulupöydän herkkuja suunnitellessa kannattaa kurkistaa pakastimeen. Jalosta rohkeasti kesän maku yhteiseksi iloksi! Hyvien värien lisäksi kotimaiset marjat ovat terveellisiä ja monipuolisia. Olisin mielissäni, jos reseptien laatijat kiinnittäisivät enemmän huomiota jouluherkkujen aikaan kotimaisiin marjoihin.
Reseptejä kannattaa muutenkin tuunata kotimaiseen suuntaan. Hyydykkeen pohjalle murennettaviksi kekseiksi löytyy kotimaisia vaihtoehtoja, samaten tuorejuustoihin. Jos vain viitsii nähdä vaivaa.
Pehmopapereiden viidakossa kaksiteholinssit ovat paikallaan. On valmistajaa ja valmistuttajaa. Suomalaisen puun jalostaminen on kansantalouden kannalta iso asia, edelleen. Kopiopaperit ja koululaisten vihot, esimerkiksi, tulevat yllättävän monesta maasta.
Ajattelitko lähteä joulun aikaan matkalle? Suositko kotimaisia kohteita? –Toivottavasti! Facebook-päivityksissä hehkutetaan usein reissuja siellä ja täällä. Muista mainita, että valitsit kotimaisen lomakohteen, kun seuraavan kerran kerrot kavereille rentoutuvasi hyvän ruoan ja juoman äärellä!
Entä käytätkö ylöjärveläisiä palveluita? Tiedätkö mistä niitä löytää? Kysy Kuuklelta, jollei muuten onnistu. Todennäköisesti yllätyt kattavasta tarjonnasta.
Näin kylmän vuodenajan aikaan myös energian kotimaisuus on ajankohtainen. Säästä sitä, mikä tulee ulkomailta ja käytä enemmän sitä, mikä on tuotettu lähellä. Polttopuissa on paljon kintaanjälkiä, mitä enemmän omia, sitä parempi. Hyötyliikunta on suositeltava liikuntamuoto.
Ja vielä lopuksi: kun tarvitset pelimerkkejä, suosi paikallisia tai edes kotimaisia luotonantajia.
Suosi suomalaista huoltovarmuuden, vaihtotaseen, työllisyyden ja oman eläkkeesi turvaamiseksi.
Jouluun valmistautuminen alkaa juhannukselta. Kutsun kaikkea siivontouhua juhannuksen jälkeen joulusiivoiksi, jottei kukaan pääsisi sanomaan, että valmistelut jäävät viimetippaan. Tosiasiassa suureen juhlaan valmistautuminen on perinteiden vaalimista, vaikka puunaaminen olisi jäänyt vähemmälle.
Joulukuusi on perinteisesti valittu metsänhoidollisesti otollisimmasta paikasta. Neulasia löytyy vielä juhannuksenakin. Kaikilla kuusen koristeilla on tarina. Muistan lapsuudesta ensimmäisiä jouluja, jolloin kuusessa oli vain muutama aito kynttilä. Niitä poltettiin tarkasti vartioituina pieni hetki kerrallaan. Oli iso muutos, kun meille hankittiin sähkökynttilät. Niiden takia kuusi pystytettiin joka joulu samaan kohtaan, koska pistorasioita oli harvakseltaan.
Aattona hautausmailla kierretään pitkä kynttiläkierros. Tavataan tuttuja, vaihdetaan kuulumiset ja muistellaan edellisiä jouluja. Kahdeksantoista vuotta sitten kävi niinkin, että tarkkasilmäinen kulkija oli kierroksellaan huomannut, että meille tulee vauva. Oikein. Itse olimme saaneet siitä vihiä viikkoa aikaisemmin.
Tuleeko Teille pukki? Itse muistan lapsuudesta pahvinaamarisen pukin. Se koputteli ja tarkkaili meitä monta viikkoa ennen joulua ikkunan takaa. Yritimme veljen kanssa olla nätisti. Kirjoitimme pukille kirjeitä kulman taakse. Sieltä ne sitten hävisivät ja päivännäöllä ihmettelimme jälkiä lumessa.
Hämärän syksyn jälkeen nautin joulukukista. Ja herkuttelen jouluruoilla. On mainio asia, että joku on viritellyt ilmoille uskomuksen, minkä mukaan jouluna voi syödä yölläkin. Hävikin määrää yritän torjua sillä, että lataan herkkuja joulunpyhiksi vähitellen.
Kotikaljaa, kinkkua, kinkunrasvaa, laatikoita ja liharullia. Siinä se on. Meidän perinteinen jouluherkkujen runko. Joulupöydässä kenelläkään ei ole kiire, nautitaan yhdessäolosta ja muistellaan menneitä jouluja. Yhdessä syömiseen tulisi kuulemma kiinnittää huomiota arkenakin.
Monet kerrat Mr Murphy on astunut mukaan aukottomiin joulusuunnitelmiin. Saisimmepa olla terveinä ja hyvävointisina. Siinä olisi meikäläiselle riittävä joululahja.
Kunpa muistaisimme kaikissa hankinnoissa, kukissa, ruoissa, palveluissa, lahjoissa, kiinnittää huomiota hankintojen paikallisuuteen ja kotimaisuuteen. Aina, kun siihen on mahdollisuus.
Kotosalla puuhailemisen jälkeen on päästävä ulos ihailemaan päivän valoisan ajan pitenemistä. Lemmikit nauttivat yhtälailla seurasta ja yhdessäolosta. Yhdessä voisimme lähteä kummastelemaan lähitienoon luonnonoikkua ja jos oikein hyvin kävisi, järven jäälle voisi mennä kelkkailemaan.
Rauhallista, perinteiden siivittämää ja ikimuistoista joulua!