Kevyenliikenteenväyliä ja kiertoliittymä Kurun kirkonkylään

Kurun kirkonkylän turvallisten kouluteiden turvaamiseksi tulee Ylöjärven kaupungin yhdessä Ely:n kanssa huolehtia, että kevyenliikenteen väylät saada ajan tasalle. Käytännössä väylät rakentuisivat vaiheittain, siihen tulee laatia toteutussuunnitelma ja tehdä kaavavaraus uudistuksen yhteydessä.

Virastotie on jo pitkään ollut puutelistalla. Tarve kevyenliikenteen jatkoväylille, tai leveämmälle pientareelle, on myös Virtaintielle Mekkoholmantien tienhaaraan, Ruovedelle päin Karjulantielle Muroleen tienhaaraan, Ylöjärvelle päin Poikeluksentielle Olkitaipaleen tienhaaraan ja Parkanon suuntaan Luoteentielle Papinniementien tienhaaraan asti.

Liikenteen sujuvoittamiseksi kantatie 65:lle Luoteentien ja Virastotien liittymää tulisi tarkastella kiertoliittymän näkökulmasta. Kantatie 65 on edelleenkin nopein ja lyhyin reitti Tampereelta Ouluun ja liikennemäärän sen mukaiset. Pääväylälle on ajoittain vaikea päästä risteäviltä teiltä ja pääväylältä kääntyvät ajoneuvot aiheuttavat turhia vaaratilanteita vuoroaan odotellessa liikenteen jonoissa.

Joukkoliikenteen näkökulmasta jalankulkijoiden väylät tulee selkeyttää niin, että esimerkiksi kirkon pysäkki liitetään turvallisesti verkostoon myös Ylöjärven suunnasta.

Ylöjärvellä 4.10.21

Keskustan valtuustoryhmä

Minna Sarvijärvi                                                             Pekko Sivonen

Riitta Koskinen                                                               Teuvo Hakanen

Esa Toikkonen